RSS

Aihearkisto: Uusi

Tätä postausta ei ole julkaistu aiemmin.

Kristuksen läsnäolo

Nyt ei siis mikään tuomio uhkaa niitä, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä. Elämän antava Hengen lakihan on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Room.8:1-2 UT2020.

Hiljentymishetkissäni saatan nähdä liikkuvaa valoa, jonka olen tulkinnut enkeleiden läsnäoloksi. Eivät ne varsinaisesti enkeleiltä näytä, mutta ilmiö antaa vähän kuin viitteitä siitä, että taivaalliset olennot pyörisivät ympärilläni. Jokin rauhan tunne niihin voi myös liittyä, mutta varsinaisesti sellainen rauhan tunne ympäröi minut, kun Jeesus itse on läsnä. Ehkä pitäisi kuitenkin puhua Pyhän Hengen läsnäolosta.

Hiljentymishetkistä vain tahtoo muodostua rutiinia. Luen määrätyt jaksot Raamattua ja rukoilen määrätyn ohjelman mukaan ensin läheisteni puolesta ja vähitellen laajempien ympyröiden hyväksi. Parhaat hetket syntyvät, kun eksyn mietiskelemään jotakin uusia kuvioita ja rukous tavallaan lakkaa. Tämä on se siunattu vaihe, kun rukoilija sulkee suunsa. Seuraava vaihe on kuunteleminen. Mikään ei tuo sellaista sisäistä rauhaa ja sydämen iloa kuin se, että Herra puhuu ja minä kuuntelen.

Martta sen sijaan hääräsi palvelemassa vieraitaan. Viimein hän pysähtyi ja kysyi: »Herra, eikö sinua haittaa, että siskoni jätti minut yksin palvelemaan sinua? Käske hänen auttaa.» Jeesus kuitenkin vastasi: »Martta, Martta, sinä huolehdit ja otat paineita monista asioista. Vain yksi asia on tarpeen. Maria valitsi hyvin, eikä hänen osaansa viedä häneltä.» Luuk.10:40-42 UT2020.

Onhan armoa, jos Herra puhuu. Ei sitä mistään hyllyltä oteta. Vaikka lukisi Raamattua tuntikausia, ei ole varmaa, että Pyhä Henki koskettaisi. Mutta on hyvä muistaa, että usko ei ole suorittamista. Se eroaa muista päivän askareista. Se on Vapahtajan läsnäoloa, se on pysähtymistä, se on sisäistä elämää. Se on antautumista Hengen vaikutukselle.

Ensirakkaus on helppo menettää. Mutta ensirakkaus Herraan uudistuu heti, kun saa kokea taivaallisen virkistymisen hetkiä ja levollisuus ja rauha syrjäyttää ohjelmallisen uskon. Efesolaisuus on monella tapaa aktiivista ja rikasta uskoa, mutta siinä on vaaransa: sisäinen mariamme vaihtuu häärääväksi martaksi. Lohdullista ja rohkaisevaa on tietää, että sisäinen marttamme vaikenee, kun Jeesus puhuu.

Tulkaa minun luokseni kaikki te, jotka olette uupuneet taakkanne alle. Minä annan teidän levähtää. Ottakaa minun taakkani hartioillenne ja katsokaa minusta mallia. Minä olen maltillinen ja sydämeltäni vaatimaton. Kun otatte minusta mallia, löydätte levon ja rauhan. Minun taakkani on kevyt ja hartioille sopiva. Matt.11:28-30 UT2020.

Copyright © 2024 Simo Papunen

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kristuksen läsnäolo

Kirjoittanut : 7.5.2024 Kategoria/t: Rohkaisu, Uusi

 

Ei kasvua ilman tulta

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes.43:2.

Lapsuudenkotini piha-alueella kasvoi iso mänty, jonka rungon ympäri ylettymiseen tarvittiin useammat kädet, lapsen käsiä varmaan viidet. Isoäitini oli varmaankin vaalinut männyn kasvua, sillä hänen kotonaan oli maankuulu vanha mänty. Hän toi idean mukanaan, kun tuli miniäksi taloon. Nämä kotoisat männyt eivät mitään jättipuita varsinaisesti ole, mutta Kaliforniassa kasvaa jättiläispunapuita, joita suomeksi kutsutaan myös mammuttipetäjiksi. Petäjä-sana ei ole sikäli osuva, että puu ei ole sukua männylle, vaikka se siltä näyttää – se on sypressi. Puu voi kasvaa lähes satametriseksi ja elää jopa tuhansia vuosia vanhoiksi yksilöiksi. Mielenkiintoista on sekin, että puu ei oikein pysty siementämään itselleen uutta kasvua ilman metsäpaloja. Vain kunnon kuumuus saa kävyt rakoilemaan niin että siemenet pääsevät putoilemaan maastoon.

Oletko sinä koskaan ollut uskonelämässäsi kuumissa paikoissa? Tänä päivänä voi helposti joutua kiusatuksi koulussa tai työpaikalla, miksei kotona ja seurakunnassakin. Jos ei varsinaisesti kiusata, saatetaan hiillostaa kuitenkin eri tavoin. Tehdään jäynää, juonitellaan, pilataan hankkeita, petetään luottamus. Toisinaan aiheutetaan tahallista vahinkoa. Kaikissa näissä ahdingoissa tarvitsemme kestäväisyyttä.

Ahdinko voi myös olla taloudellista. Tai jokin ihmissuhde aiheuttaa tuskaa. Ehkä sairaus yllättää. Silloin on hyvä tietää, että ahdinko on hengellisen elämän hedelmällisyyden tae.

Hän rohkaisee meitä kaikissa vaikeuksissamme, jotta häneltä saamamme rohkeuden turvin voimme rohkaista muita vaikeuksiin joutuneita. Mitä enemmän osallistumme Kristuksen kärsimyksiin, sitä enemmän hän rohkaisee meitä. 2.Kor.1:4-5 UT2020.

Sisäinen ahdinkomme pakottaa meidät kääntymään Jumalan puoleen ja tuskassamme huudamme taivasta avuksi ja rukoilemme lopulta huokaillen, ilman sanoja. Raamatun lupaus tällaiselle rukoilijalle on:

Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Ps.91:15.

Voimme siis joutua sellaisiin koettelemuksiin, että tuli, joka meitä korventaa, saa sydämen siemenet pullahtamaan esiin ja levittäytymään Hengen tuulissa ympäristöön. Emme siinä tulessa vahingoitu, päinvastoin – tulemme hedelmällisiksi.

Satraapit, käskynhaltijat, maaherrat ja kuninkaan hovimiehet kerääntyivät paikalle katsomaan miehiä ja havaitsivat, että tuli ei ollut pystynyt heihin: heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet, heidän vaatteensa eivät olleet lainkaan vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt savun hajua. Dan.3:27.

Copyright © 2024 Simo Papunen

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ei kasvua ilman tulta

Kirjoittanut : 3.5.2024 Kategoria/t: Rohkaisu, Uusi

 

Siunattu elämä

Nämä siunaukset tulevat teidän osaksenne, kun vain tottelette Herraa, Jumalaanne. Herra siunaa teitä kaikkialla, missä olettekin. Siunattuja ovat teidän lapsenne, teidän maanne sato ja teidän karjanne vasikat ja karitsat. Siunattuja ovat teidän viljakorinne ja taikinakaukalonne. Olette siunattuja, kun palaatte kotiin. Olette siunattuja, kun lähdette matkaan. 5.Moos.28: 2-6.

Siunauksia luetellaan lisääkin. Niissä on kuitenkin aina selkeä ehto: pitää palvella Herraa ja olla kuuliainen. Kuuliaisuutta seuraa siunaus. Jos Jumalan lakia rikotaan, seuraa päinvastoin kirous.

Tämä Jumalan siunauksen ansaitseminen on hyvin tavallinen ajatuskulku edelleenkin, vaikka elämme uuden liiton aikaa. Voi, kuinka oikein olemmekaan eläneet, olemme oikein naimisissa, oikein kastettuja, oikein Pyhällä Hengellä täytettyjä ja mukana oikeassa kirkossa ja herätysliikkeessä! Tämäkin ansioluettelo voi jatkua loputtomiin.

Meiltä niin helposti unohtuu, että nythän painopisteen tulisi siirtyä Kristuksen ansioon, häneltä lahjaksi saatuun siunaukseen, taivaallisiin rikkauksiin maallisten sijasta. Siunausten jakaminen ei enää tapahdu ansioiden perusteella, vaan uskon perusteella. Syntinen on yhtä siunattu kuin hurskaskin, jos vain uskoo.

Voimme aina sanoa, kun meitä syytetään jostakin synnistä: ”Syntisiä Jeesus tuli pelastamaan!” (Mark.2:17) Oikeastaan omien ansioiden luetteleminen kääntyy helposti itseään vastaan. Alamme näyttää fariseuksilta, jotka eivät enää tarvitse Jeesusta Vapahtajakseen. Pitää vain varoa, ettemme aja ojaan toiselle puolen tietä, sinne laitaliberaalien joukkoon, vaan muistamme Kristuksen lain ja pyrimme uskossamme vilpittömyyteen ja sitä myöten hyvän omantunnon säilyttämiseen.

Rakkaat ystävät, te tiedätte tämän kaiken etukäteen. Pitäkää siis varanne älkääkä antako jumalattomien eksyttää itseänne. Älkää kadottako tukevaa pohjaa jalkojenne alta. 2.Piet.3:17 UT2020.

Niinpä saan unohtaa omat ansiot, elämäni ylpeyden aiheet ja lapsen tavalla turvata Jumalan armoon Kristuksessa. Jos joku sormella osoittelee ja esittää syytöksiä, sitä varmemmin armo minua vaatettaa. Hyvän Paimenen siunaava käsi on elämäni yllä, hänen turvallisessa sylissään jatkan matkaa.

Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Ps.23:6.

Copyright © 2024 Simo Papunen

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Siunattu elämä

Kirjoittanut : 29.4.2024 Kategoria/t: Rohkaisu, Siunaus, Uusi

 

Laulajat edellä

Kun he olivat lähdössä, Josafat astui esiin ja sanoi: ”Kuulkaa minua, Juudan kansa ja Jerusalemin asukkaat! Luottakaa Herraan, Jumalaanne, niin kukaan ei teitä voita. Luottakaa hänen profeettojensa sanaan, niin teidän käy hyvin.” Neuvoteltuaan kansan kanssa hän sijoitti aseellisten joukkojen eteen laulajat, jotka pyhä asu yllään lauloivat Herralle ylistystä: – Kiittäkää Herraa, iäti kestää hänen armonsa! 2.Aik.20:20-21.

Sotaan lähtiessään Josafat tiivisti aika hyvin kaksi tärkeää neuvoa ja molempia voidaan soveltaa tänä päivänäkin hengelliseen työhön: 1) luottamus profeettoihin ja 2) ylistyksen ja kunnian antaminen Herralle.

Josafat oli kerännyt sotavoimia oikein olan takaa. Hänellä oli varuskunnissaan kaikkiaan yli miljoona sotilasta (1.160.000). Tästä huolimatta hän pelästyi Edomin sotajoukkoa, kun se rynni maahan. Josafat neuvotteli profeettojen ja sotapäälliköiden kanssa ja lähti sitten vapisevin sydämin maahantunkeutujia vastaan.

Jahasiel rohkaisi kansaa ja kuningasta: ”Älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö… Lähtekää huomenna vihollisia vastaan!”…Mutta teidän ei pidä ryhtyä taisteluun. Jääkää vain paikoillenne ja katselkaa, millaisen avun Herra teille antaa.” 2.Aik.20:15,16,17.

Valtava uskon henki tarttui Jahasielin sanoista Josafatin sotajoukkoon. Josafat sai rohkeutta sijoittaa laulajat asevoimiensa eteen laulamaan Herran ylistystä. Tämän seurauksena Edomin sotajoukon osastot alkoivat taistella toisiaan vastaan ja Juuda pääsi ryöstämään kaatuneita. Voitto oli täydellinen.

Ylivainion herätyksen aikoina ja muulloinkin olen ollut kokouksissa, joissa on alkuun laulettu ylistyslauluja. Ehkä niin tehdään vieläkin. Sopisi tehdä. Mutta aina se ei toimi niin mekaanisesti. Voi olla, että se profeetallinen sana puuttuu, jonka Pyhä Henki haluaisi sanoa ensin. Tai siitä ylistyksestä tehdään ohjelmanumero, joka latistaa sen rutiinisuoritukseksi.

Ainakin voin tänä päivänä julistaa sinulle, että sinun ei tarvitse pelätä ja vapista niitä vihamielisiä ihmisiä, jotka sinua parjaavat. He mielivät kaataa sinun hankkeesi, jonka olet Jumalalta saanut, mutta voit olla varma, että lopulta he kiistelevät keskenään. Sinun sydämestäsi nouseva Herran ylistys on voimakas ase heidän juoniaan vastaan. Sinä saat mennä eteenpäin rauha sydämessä ja vakaasti luottaa, että Herra ilmestyy avuksesi. Kun sinä annat kiitoksen, ylistyksen, kirkkauden, vallan ja voiman Kristukselle, saat nähdä ihmeitä palvelutyössäsi. Jumala tekee jotakin, jota et ole osannut edes pyytää.

Copyright © 2024 Simo Papunen

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Laulajat edellä

Kirjoittanut : 25.4.2024 Kategoria/t: Profetia, Rohkaisu, Uusi

 

Lempeä mieli

Herran palvelijan ei pidä tapella vaan olla ystävällinen kaikille, kärsivällinen ja valmis opettamaan. Hänen on opastettava vastaanväittäjiä nöyrästi, jotta Jumala antaisi heidän kääntyä ja oppia tuntemaan totuuden. 2.Tim.2:24 UT2020.

Lempeydestä on helpompi puhua kuin toteuttaa sitä. Ihmismieli kääntyy kovin nopeasti tylyksi. Tätä lihan ja hengen taistelua käymme joka päivä. Tylyä kohtelua voi ihminen sietää jonkin aikaa. Jopa minä saatan kestää kaikenlaista aikani, mutta sitten teen hitaan havainnon: kärsivällisyyteni on loppunut. Siitä on seurannut luottamuspula. Välit ovat voineet mennä poikki.

Tämä vaatimus lempeydestä nousee sitten esiin ihan kuin jonakin neutraalina rauhansopimuksena, vaikka siitä ei voi koskaan pienentää omaa osuuttaan minimaaliseksi. Mutta hyvä sentään, jos asiaa voi käsitellä analyyttisesti. Nostaa se henkilökohtaisesta historiasta käsitteelliselle tasolle. Sitähän Paavalikin joutui tekemään, kun hänen piti unohtaa vainonneensa kristittyjä nuoruudessaan ja opettaa uskoon tulleille, millaista on hengen luoma elämä. Tietty mainehaitta siis painoi myös Paavalin elämää. Paavali ei mitenkään perusteellisesti kaivele menneisyyttään, myöntää vain virheensä. Niin minäkin.

Mutta voisiko lempeydestä olla apua siellä, missä joku häiriköi murrosikänsä takia? Pitäisikö antaa aikaa kasvaa ja kypsyä? Jos jotakuta parjataan koulukiusaajaksi, voisikohan tutkia huolella, kuka kiusaa ketä? Tai pitäisikö armoa lisätä oikeuden käyttöön siellä, missä on selvästikin tapahtunut vahinko? Olisiko vanhan liiton turvakaupunki-idea liian löysä käytettäväksi uudessa liitossa? Entä masentuneen ja syrjäytyneen nuoren kohtelu? Pitäisikö vaatia ja uhkailla ja ellei se tehoa, syyttää raskaimman mukaan elämänsä pilaamisesta? Joskus joudumme kohtaamaan vähälahjaisia ihmisiä, vammaisia ja traumatisoituneita, emmekö voisi ottaa huomioon heidän lähtökohtansa? Entä uskovaisen vanhuksen nuhtelu? Pitäisikö Paavalin neuvo muistaa? (1.Tim.5:1). Varmaankin alkoholistin ongelmat voi kaataa hänen syliinsä tyyliin ’oma syy’?

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. 1.Kor.13:4 UT2020.

En ole löytänyt mitään johdonmukaisempaa lähestymistapaa ihmiselon ongelmiin kuin kristillisen uskon. Onhan ns. maailman ihmisissäkin hyviä ja humaaneja persoonia, mutta kristillinen usko opettaa armon käyttöä ja anteeksiannon ja sovituksen ideaa määrätietoisesti ja toisinaan niin hyvin, että se menee överiksi. Armosta tulee halpaa armoa. Toisessa ääripäässä vaanii lainalainen ja kova henki. Tämä vaativa asenne näyttää huolehtivan ennen kaikkea seurakunnasta ja sen järjestyksestä – taloudesta enemmän kuin ihmisistä.

Ylhäältä tuleva viisaus on sen sijaan puhdasta. Se on rauhallista, lempeää ja sopuisaa, kauttaaltaan myötätuntoista ja täynnä hyviä hedelmiä. Se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Jaak.3:17 UT2020.

Vaikka se, mitä menneisyydessä on sattunut, vaikka oma tylyys ja hermoilu voi harmittaa, voimme katsoa eteenpäin ja antaa Pyhän Hengen rohkaista meitä, valaa meihin uskoa, että vielä kykenemme kasvamaan, vielä voimme oppia lempeyttä. Hyvä kehitys vahvistuu, kun luemme sanaa tai kuuntelemme myönteistä ja uskonhenkistä julistusta.

Copyright © 2024 Simo Papunen

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Lempeä mieli

Kirjoittanut : 21.4.2024 Kategoria/t: Rohkaisu, Uusi