Katselin jokin aika sitten teeveestä ohjelmaa, jossa leipurit kilpailivat leipien ja kakkujen tekemisessä. Kilpailussa oli tuomareina alan kokeneita ammattilaisia. Kun he arvioivat esille pantuja leivonnaisia, he eivät ainoastaan päältä katselleet niitä ja arvioineet ulkonäköä, he tietenkin myös maistoivat tuotteita. Mistä syystä siis on tullut tavaksi harjoittaa uskontoa älyllisesti? Uskoa katsellaan ikään kuin ulkopuolisina, mietitään asioita ja arvioidaan, onko tuo nyt oikeata, hyvää ja kaunista, kehitellään teologisia hiustenhalkomisia ja leikitään uskonnollista elämää kuin se olisi jokin nukkekoti! Eikö olisi syytä maistaa sitä kakkua!
Suosittelen kakun maistamista ja syömistä ja jopa heittäytymistä mukaan niin että eletään asiat todeksi. Suosikkifilosofini Sören Kierkegaard nousi jo 1800-luvulla vastustamaan uskonnon sterilointia joksikin teologiseksi harjoitukseksi. Hän halusi, että siihen tuodaan kokemuksellisuus mukaan ja ymmärretään, että usko ei ole vain objektiivinen asia, se on mitä suurimmassa määrin myös subjektiivinen asia. Samalla tavoin kuin Jumala on nimennyt itsensä ”Minä olen”, myös minun tulee sanoa ”minä olen, minä koen, minä uskon”. Tämän näkökulman toivat monet kirkon herätysliikkeiden julistajat esiin samoin kuin myöhemmin vapaiden suuntien evankelistat. He korostivat, että sinun tulee tehdä omakohtainen ratkaisu, haluatko seurata Herraa ja elää Kristuksen opetuslapsena – muuten usko jää ulkokohtaiseksi.
Rohkaisen siis sinua uskon omakohtaiseen kokemiseen. Usko on tarkoitettu koettavaksi myös tunteella. Pelkkä älyllinen asioiden pohdiskelu ja oikeassa oleminen johtaa lainalaiseen uskoon, josta elämä karkaa. Meitä ei ole kutsuttu syömään pelkästään hyvän ja pahan tiedon puusta, vaan syömään Elämän puusta, joka on Kristus. Kaikki evankeliumikertomukset Raamatussa kuvaavat Jeesuksen elämää enemmän kuin oppia. On tärkeää ymmärtää sanaa, mutta on tärkeää myös elää sana todeksi. Todeksi elämisellä en tarkoita yksistään sanan noudattamista, vaan myös kokemisen rikkautta. Terveeseen uskoon kuuluu sisäinen rauha ja ilo, tyytyväisyys ja luottamus ja monituiset hyveet, jotka ovat ihmisen sisäistä todellisuutta. Laupeus ja armahtavaisuus ovat sellaisia hyveitä, samoin anteliaisuus. Tosi elämä lähtee sisältäpäin, sanan ulkonainen kuuliaisuus toteutuu, kun siihen on sisäinen yllyke. Ei Raamattu turhaan kehota:
Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Sananl.4:23.
Rohkeasti mukaan siis hengelliseen elämään, vaikka se löytyykin elämän näkymättömältä alueelta ja sisimmästämme. Minun antamani vesi taas sammuttaa janon ikuisiksi ajoiksi siltä, joka sitä juo. Siitä vedestä tulee lähde, joka pulppuaa hänessä ja antaa ikuisen elämän. Joh.4:14 UT2020. Hillitkäämme intoamme leikkiä uskonnollista elämää kirkkojen tarjoamalla koreografialla. Yhteisöllisyys on muodissa, mutta tarjoaa onttoja ratkaisuja. Emme hyödy ulkonaisista menoista paljoakaan, saatamme vain joutua sivuraiteelle siitä, mikä on uskossa keskeistä. Kristuksen sisäistä tuntemista ja aitoa seuraamista ei voi syntyä, jos meillä on meneillään yleisen mielipiteen palvonta, ihmiskunnian tavoittelu ja kylmän uskonnollisuuden kangistama elämä, jossa tunteiden ilmaisulle ja kokemuksen rikkaudelle ei ole sijaa. Tarvitsemme elämää ja elämän tunnistaa siitä, että se on täynnä ihmeitä. Tarvitsemme lapsen kaltaisuutta heittäytyä mukaan Jumalan ihmeisiin. Antakoon Herra sinulle siunauksensa tänään, jotta saat olla täysillä mukana elämän ihmeessä.
Vartiopaikka 