Nyt on yli kuukausi siitä, kun Israelissa vietettiin tänä vuonna 2023 suuren sovitusjuhlan Jom Kippurin jälkiosan eli Lehtimajanjuhlan vapaapäiviä. Jakso päättyy Tooran ilojuhlaan (simhat tora), joka on ehkä Jom kippur-juhlinnan iloisin juhla. Se alkoi perjantaina ja jatkui lauantaiaamuun 7.10. Uskonnollisia juhlatilaisuuksia siis pidettiin, Vanhaa testamenttia luettiin, perheet kokoontuivat yhteen, armeijassa palvelevilla oli yleisesti vapaata, nuoret kokoontuivat festareille. Muisteltiin vuoden 1973 vastaavaa juhlaa, jolloin Syyria ja Egypti hyökkäsivät ja käytiin Jom kippur-sota. Tuosta traumaattisesta muistosta toipumisen Hamas oli päättänyt muuttaa uudeksi traumaksi. Hamasin hyökkäys oli erityisen katala.
Me täällä Suomessa olemme kaukana Gazasta, mutta varmasti moni kristitty on tunnollisesti rukoillut. Nyt vain kävi niin, että kun kipuilin tätä blogini tuottamista ja kirjoittamiseeni tullutta taukoa, tajusin Jumalan hengen puhuvan tähän tapaan: ’Nyt ei ole aika keskittyä blogin teksteihin, nyt on aika paastota, itkeä ja valittaa, vuodattaa sydämensä Herran puoleen ja pyytää armoa ja laupeutta Hamasin panttivangeille ja Gazan siviileille – ja tehdä se tosissaan!’
Totta tosiaan, kun avasin Raamattuni ja aloin lukea Valitusvirsiä, päivän uutiset toistuivat hämmästyttävän tarkasti tuon joskus 2600 vuotta sitten kirjoitetun tekstin kautta.
Vainoojat saavuttivat Juudan, pakotietä ei ollut. Valit.1:3.
Lapsetkin otettiin vangiksi, vihollinen vei heidät pois. Valit.1:5.
Kuulkaa siis, kaikki kansat, katsokaa kipuani! Neidot ja nuoret miehet on viety vankeina pois. Valit.1:18.
Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään. Valit.3:2.
Sydämestämme on ilo kuollut, tanssimme on vaihtunut suruksi. Valit.5:15.
Kun luin Valitusvirret alusta loppuun, valehtelematta voin sanoa, että jossain vaiheessa nousivat kyyneleet silmiin. Syvä myötätunto nousi sisimmästä Israelin kansaa kohtaan. Tietysti säälin tunteet nousevat sydämestä myös palestiinalaisia kohtaan, erityisesti lapsia kohtaan.
Voidaan kysyä, pitääkö tämän toistua tuhansien vuosien läpi. Eikö Israel voisi jo kääntyä ja hyväksyä vihdoin Jeesuksen Messiaakseen?
Niin, on helppo sysätä kaikki vastuu juutalaisille. Eikö minullakin ole vastuu? Ainakin siitä, että rukoilen. Tai osallistumalla humanitäärisen avun kustannuksiin? Voisinko jakaa paitsi iloni myös itkuni – osallistua kärsivien tuskaan? Raamattu kehottaa:
Iloitkaa iloitsevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa. Room.12:15 UT2020.
Itkuvirsi siis kotiläksyksi kaikille, jotka kokevat sen oikeaksi. Valitusvirret eivät ole kirjanakaan liian pitkä luettavaksi läpi. Jouduin tämän velvoitteen eteen itse. Ehdin jo huolestua omasta tilastani, kun aloin epäillä lähimmäisen rakkauden hiipumista kohdallani ja sydämeni kylmenemistä. Sitten aloin kehitellä jotain blogitekstiä, mutta havahduin tähän ajankohtaiseen aiheeseen. En tällaisia yleensä harrasta – nyt oli sellainen tunne, että ajankohtaisia aiheita ei voi aina sivuuttaa. Kaikki kotoinen ja tuttuihin rutiineihin uppoutuminen on kuin nukkekotia leikkisi. Gazan tilanteesta on leikki kaukana.
Lopuksi, veljet ja sisaret: iloitkaa, korjatkaa käytöstänne ja ottakaa kehotukseni vastaan. Olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rauhan ja rakkauden Jumala on kanssanne. 2.Kor.13:11 UT2020.
Copyright © 2023 Simo Papunen
Vartiopaikka 